Fetaa ja pinaattia

Töitä on paljon ja lisää on tulossa, mutta kahteen päivään en aio antaa ajatustakaan duunijutuille. Aion tänään viettää sateista lauantai-iltaa kotosalla kaikessa rauhassa Hercule Poirotin seurassa. Kiitosta vaan Ylen Ykköselle ihanasta kesäsarjasta! Tyylikkään viiksiniekan tuijottelemisen ohessa meinaan saunoa ja juoda kaksi tai jopa kolme englantilaista, kuivaa omppusiideriä. Palan painikkeeksi pyöräytän superhelpon ja ihan sairaan herkullisen fetapinaattipiirakan.

Fetapinaattipiirakka


1 kpl valmista pakastepiirakkataikinaa

2 pussia pakastepinaattia

200 g fetajuustoa

2 kanamunaa

1 dl maitoa

Rouhittua maustepippuria



Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Painele taikina piirakkavuokaan. Sulata pakastepinaatti kulhossa mikrossa. Murustele feta joukkoon. Sekoita hyvin. Lusikoi fetapinaattimössö piirakkataikinan päälle vuokaan. Sekoita sitten kulhossa kaksi munaa ja maito. Rouhi joukkoon reilusti mustapippuria. Kaada seos piirakan päälle. Jos haluat, ja jos kaapista löytyy, ripottele päälle vielä juustoraastetta. Laita uuniin noin puoleksi tunniksi. Nautiskele kylmän, kuivan siiderin ja Hercule Poirotin kanssa.

Kuva: sxc.hu

Kesähäät

Hääjuhlat ovat pienenemään päin, tietävät hääsuunnittelijat ja muut juhlajärjestäjät kertoa. Nousukaudella pidettiin isoja ja viimeisen päälle mietittyjä pirskeitä, joihin kutsuttiin satoja vieraita. Lama-aikanakin halutaan juhlia, mutta hillitymmin.

Ekohäistä on tullut jonkinmoinen hitti. Yhä useampi pariskunta tahtoo tarjota juhlissaan esimerkiksi vain kasvisruokaa, lahjoittaa lahjarahat hyväntekeväisyyteen tai pukeutua kierrätettyihin asuihin. Jos joku ekokesämorsian on vielä vailla juhlakolttua, tässä olisi muutama hyvä vaihtoehto!

Kalifornialainen Annatarian lupaa tehdä mekon mittojen mukaan, vaikka välillä ei pääsisikään sovittamaan. Kankaat ovat kierrätettyjä, Reilua kauppaa, luomupuuvillaa tai muuten vain ympäristölle hyväksi havaittua, esimerkiksi bambua.

Willattaren Outi Karikivi suunnittelee ja valmistaa yksilöllisiä hääpukuja kierrätysmateriaalista. Ekologiselle morsiamelle on tehty puku esimerkiksi vanhoista pitsilakanoista tai pitsiverhoista huovuttamalla. Puku koristellaan vanhoilla helmillä, antiikkisilla pitsinauhoilla ja helmiäisnapeilla.

Netin ja reaalielämän kirpputorit ja huutokaupat ovat hyvä paikka tehdä hääpukulöytöjä. Eikä sen mekon aina oma tarvitse olla, monet turvautuvat pukuvuokraamojen apuun. Mirjamin kammari -vintagepuodista löytyi tämä 50-luvulta peräisin oleva, käsintehty helmikirjailtu mekko.

Kaunista ja vihreää hääjuhlaa kesän morsioille ja sulhasille! Lisää ekohäävinkkejä löytyy esimerkiksi The Green Life -sivulta ja Eco Wedding -sivulta.

Kansallispuvun uusi elämä

Juhannus lähestyy ja ainakin vanhoissa suomifilmeissä on silloin tapana tanssahdella kansallispuku yllä koivun alla. Kansallispuvut eivät ole koskaan olleet meikäläisen pala kakkua, mutta nyt törmäsin verkkokaupassa Mirka Laine-Pietilän hienoihin käsityötuotteisiin.

Laine-Pietilän käsissä kansallispuvut saavat ihan uuden elämän. Värikkäistä kankaista tehdään esimerkiksi laukkuja, vöitä ja sisustusesineitä. Minusta varsinkin nuo raitalaukut ovat niin kivan näköisiä, että joudun ehkä pyörtämään puheeni kansallispukujen kauheudesta...

Kerran vielä saapikkaat?

Vedin tässä pari päivää sitten työkokkareille jalkaani nahkasaappaat ja mietin, teenkö totaalisen tyylimokan sipsutellessani saappaissa tässä vaiheessa kevättä. Missä vaiheessa saapikkaat on määrä säilöä kaapin perukoille?

Eipä sillä, en ylipäätään usko tiukkoihin sääntöihin pukeutumisen suhteen. Mukavuus ja persoonallisuus ennen kaikkea. Kertokaa silti ihmeessä, mikäli teillä on jokin visio asiasta.

No, saappaat saivat jäädä jalkojani koristamaan, mutta muut näyttivät kyllä kopsuttelevan tilaisuudessa jo pikkukengissä. Himoni keikkua saapikkaissa liittyy siihen, että löysin vasta muutama viikko sitten kauniit ja simppelit sellaiset. Ne ovat Dr Martensin Jenna Toki -kengät. Onneksi ihanaiset E. ja Spots kannustivat minua ostamaan ne, kun hetken epäröin. Tiedättehän sen peruskommentin "vähäks sua kaduttaa myöhemmin, jos et osta niitä"?

Martensit olivat jo toiset reilulla alella ostetut buutsit tänä keväänä. Loppukevät onkin paras aika shoppailla laadukkaita nahkasaappaita. Alennusta voi hyvinkin irrota yli viisikymppiä parilta. Kipinkapin siis saapaskaupoille, jos pussista löytyy ylimääräistä tuohta.

Wannabe-Jeesus ja paskahousu samassa paketissa

Silläkin uhalla, että vaikutan wannabe-Jeesukselta, pakko kirjoittaa tästä aiheesta. Tänään Helsingin rautatieasemalla sattui seuraavaa: Olin tulossa sisään asemarakennukseen pääovista ja huomasin, että takanani oli näkövammainen nainen valkoisen keppinsä kera. Välissämme tallusti keski-ikäinen mies. Yritin pitää ovea mahdollisimman pitkään auki, jotta herrashenkilökin varmasti huomaisi kepin kanssa kulkevan naisen. Mies vilkaisikin mielestäni taakseen, mutta läväytti silti painavan oven komeasti naisen kasvoille. Tokaisin ääneen ”voi jumalauta” ja lähdin kiireisenä kiitävän miehen perään. Aikomuksenani oli kysyä, eikö hän lainkaan huomannut naista ja onko hänellä ylipäätään minkäänlaisia tapoja. Saavuttaessani miehen en kuitenkaan saanut suutani auki.

Nyt harmittaa vietävästi. Tällaiset tilanteet jäävät aina kalvamaan. Miksi sitä on niin arka, ettei uskalla puuttua asioihin? Mieshän olisi voinut ottaa tiedusteluni ainakin melko myötämielisesti vastaan ja ehkä jopa pitänyt seuraavalla kerralla ovea auki takanaan lampsivalle – oli tämä näkövammainen tai ei.

Toisinaan sitä vain tyrmistyy ihmisten käytöksestä niin, ettei pysty toimimaan. Näin kävi esimerkiksi HKL:n bussissa, kun kaksi kypsän iän saavuttanutta rouvashenkilöä valitti suureen ääneen, ettei ”neekerikuski osaa edes ilmastointia käyttää”. Heillä oli ilmeisesti kuuma. Sekin tapaus vaivaa minua toisinaan edelleen, ja se tapahtui vuonna 2005, heh.

Seuraavalla kerralla avaan siis suuni. Myös itseni takia. Eipä sillä, olen puuttunutkin vastaanvanlaisiin tilanteisiin useamman kerran, vaihtelevalla menestyksellä. Miksi sitä aina kuitenkin muistaa ne kerrat paremmin, kun on jäänyt toimettomaksi, avuttomaksi ja tuntenut itsensä maailmanluokan paskahousuksi?

Maasta voimaa meillä ja Afrikassa

Villi veikkaukseni on, että aika monen rippilapsen ja ylioppilaan lahjapaketista paljastuu tänäkin kesänä Kalevala Koruja. En tiedä, ovatko lahjan saajat ilahtuneita koruistaan. Itse en aikoinani ollut. Vaikka kotimaisuutta vaaliva korutuotanto ansaitsee arvostuksen, Kalevala Koruun liittyi silti ainakin minun 19-vuotiaassa päässäni mielikuvia pönäköistä Lions clubin rouvista. Ei ihan hip, hop, urban ja cool.

Nyt korukauppojen vitriineihin on tullut tarjolle uudenlaista Kalevalaa. Maan voima -korusarjan on suunnittellut Kaisaleena Mäkelä. Inspiraatio korusarjaan tuli taiteilijan pitkältä matkalta Australian alkuperäiskansojen parissa. Korusarjan neliömäinen muoto edustaa maata ja tilaa, ihmisen suhdetta maahan.





Ja tämä on hienoa: osa korusarjan tuotosta lahjoitetaan Naisten Pankille, jonka puolesta allekirjoittanutkin innokkaasti liputtaa.

Naisten Pankki on suomalainen rahasto, jonka varoilla rahoitetaan kehitysmaiden, erityisesti Afrikan, naisten taloudellista toimeentuloa. Naisten Pankin rahasto myöntää pienlainoja, tukee ammattikoulutusta ja rahoittaa kaikenlaista muutakin yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa. Toukokuussa 2007 aloittanut Naisten Pankki oli Huhtikuun 2009 loppuun mennessä kerännyt 424 osakasta. Hyvähyvä!

Kuva: Kalevala Koru

Kevätruokaa

Teini-ikäisenä minulla oli parsaan omituinen suhtautuminen. Vihreä varsikasvi ei yhtään houkutellut maistamaan, eikä sitä meidän tuikitavallisessa duunariperheessä maaseudulla kyllä tenaville tuputettukaan. Toisaalta parsaan liittyi eittämättä jokin ihana hohde. Hienot ihmiset, tv-sarjojen sankarittaret ja ranskalaisten romaanien päähenkilöt söivät parsaa aina keväisin ja tietenkin ah, niin ylväältä kuulostavan hollandaisekastikkeen kanssa.

Sittemmin omaan keittiöön päästyäni olen itsekin uskaltautunut testaamaan parsaa. Se on hyvää ja helppoa ruokaa. Hohde on tosin hävinnyt, mutta kivastihan se aina tuo köökkiin kevätfiiliksen. Kannattaa siis kokeilla vaikka jo tänä viikonloppuna.

Toukokuun parsakarkelot

- Osta kaupasta jämäkäntuntuisia, sileäpintaisia parsoja. Valmista parsa mieluummin samana päivänä. Jos joudut säilyttämään sitä, kääri nippu kosteaan talouspaperiin tai keittiöpyyhkeeseen ja pidä jääkaapissa.

- Leikkaa parsasta kuivat varren päät pois. Valkoinen parsa kuoritaan aina, vihreä jos kuori on paksu.

- Keitä parsa suolalla maustetussa vedessä. Varo, ettet kypsennä varsia lötköiksi. Parsan pitää olla napakkaa ja tuntua hampaissa samaan tapaan kuin al dente pastan. Vihreä parsa kypsyy 2-5 minuutissa, valkoista parsaa saa keittää muutaman minuutin pidempään.

- Valuta parsat talouspaperin päällä ennen tarjoilua. Parsan kylkeen sopii perinteinen hollandaisekastike, mutta myös voisula on kokeilemisen arvoista.

- Parsan voi syödä sellaisenaan, mutta se sopii hyvin esimerkiksi kalan tai pastan lisäkkeeksi. Jos haluat tarjoilla kokonaisen aterian, valmista muut ruoat ensin ja keitä parsa vasta viimeiseksi.

Kaada kyytipojaksi valkoviiniä, Viinilehden asiantuntijat suosittelevat sauvignon blanc -rypäleestä valmistettua.

Kuva: sxc.hu