Näytetään tekstit, joissa on tunniste töissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste töissä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Vedetään zetaa

Nukkuminen on hyvä asia. Nukkuminen on ihanaa. Nukkuminen kannattaa. Itse en kykene mihinkään järjelliseen toimintaa, jos en ole saanut unta palloon vähintään seitsemää tuntia yössä. Väsyneenä ei toimi kroppa eikä ajatus.

Työterveyslaitos ja Helsingin yliopisto ovat todistaneet nukkumisen tärkeyden nyt myös ihan tieteellisesti. Univaje vaikuttaa ihmisen immuunipuolustukseen ja sitä kautta univaje saattaa lisätä riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja altistaa jopa ennenaikaiselle kuolemalle!


Univaje vaikuttaa erityisesti tulehdustekijöihin, joiden arvot kohoavat univajeen seurauksena. Tulehdusmuutokset eivät palaudu takaisin normaalille tasolleen hyvin nukuttujen öiden jälkeen, vaan ne lisääntyvät kasaantuvasti. Monille työnarkkareille tuttu tapa nukkua univelkoja pois viikonloppuna ja lomilla ei siis toimi käytännössä. Se tuli muutama vuosi sitten todettua myös omakohtaisesti.

Terve aikuinen tarvitsee unta 7-9 tuntia vuorokaudessa. Että pää tyynyyn sitten vaan, se on terveellistä.

Kuva: www.sxc.hu

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Työtä tasapuolisesti

Kalenteri täyttyy ja työpöytä hukkuu paperien alle. Silti suusta aina lipsahtaa, että kyllä mä sen voin hoitaa. Ja kyllä mä voin käydä. Ja kyllä mä voin soittaa. Ja hei, ei sun tarvitse siitäkään huolehtia. Töiden jakaminen, hienosti sanottuna delegointi, on monelle vaikea pala.
Harjoittele antamisen iloa ja pohdi esimerkiksi näitä:

Tuntuuko delegointi vaikealta, koska pelkäät jonkun suoriutuvan hommasta sinua paremmin? Älä ryve epävarmuudessa. Urallaan eivät menesty ne, jotka osaavat kaiken, eivätkä etenkään ne, jotka tappavat itsensä työllä. Menestyksen merkki on, kun löytää oikeat ihmiset tekemään oikeita hommia.

Töiden jakaminen tekee hyvää työilmapiirille. Se, että uskallat pyytää apua osoittaa, että luotat työtovereihisi ja annat arvoa heidän ammattitaidolleen. Muista jakaa vastuun mukana myös valta.

Älä kaada kollegoiden niskaan pelkästään likaisia duuneja, vaan uskalla antaa muille myös niitä kiinnostavia ja kivoja projekteja. Houkuttele muut mukaan hommiin korostamalla työn hyviä puolia: tästä on varmasti apua tulevaisuudessa, nyt olisi oiva tilaisuus opetella uusi taito... Yhdessä tekeminen voi olla ihan kivaa, oikeasti.

Lähde: Robert Heller: How To Delegate

Kuva: www.sxc.hu

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Ressiä pukkaa

Hyvästä stressinsietokyvystä paasataan nykyään joka paikassa. Luulin pitkään, että stressinsietokyky on jotakin, jota ihmisellä on tai ei ole. Vähän niin kuin silmien väri tai matikkapää. Työnohjauksessa koin valaistuksen hetken: stressinsietokyky on toki yksilöllinen ominaisuus temperamentin tapaan, mutta sitä voi myös kehittää, hallita ja kasvattaa.

Liiku
Kyseessä ei ole entisten liikunnanopettajien salajuoni, jolla halutaan saada sohvapotutkin pilatekseen. On biologinen fakta, että liikkuminen nostaa stressinsietokykyä. Kun ihminen hikoilee ja hengästyy, hänen aivonsa tuottavat hyvänolonhormoneja. Ne puolestaan vaikuttavat mielialaan, virkistävät ja rentouttavat.


Töissä työtä, vapaalla vapaata

Kuulostaa helpolta, mutta uupumuksen kourissa kituneet tietävät, että aikaraja tuntuu aluksi suurin piirtein samalta kuin dieetin aloittaminen. Houkutuksia riittää ja ote lipsuu. Sinnikäs harjoittelu auttaa. Tee tehokkaasti duunia seitsemän tuntia päivässä, mutta älä kanna mappeja illaksi kotiin tai lueskele lauantaisin työsähköposteja.




Kahdella käytännöllisellä toimenpiteellä stressinsietokykysi kehittyy jo huomattavasti. Kun kirein vanne pään ympärillä on löystynyt, voi pystähtyä pohdiskelemaan myös sitä, miksi ei osaa sanoa ei.

Kuva: www.sxc.hu

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Puhtia listoista

Kun pää on puhteita täysi, ajatukset pysyvät kasassa vain kirjattujen listojen turvin. Allekirjoittanut ei köpöttele edes kauppaan ilman listaa, koska unohtaa kahdessa minuutissa, mitä tarvitsee... Työtoimet pysyvät päässä vain kalenterin turvin.



Mutta oletko koettanut laatia tällaisia listoja? Koeta, vaikka vain uteliaisuuttasi!

Motivoiva lista
Luota ystäviisi! Pyydä jotakuta läheistä ystävääsi laatimaan sinulle viisivuotissuunnitelman. Saatat saada päähäsi uusia ajatuksia, sellaisia, joita et ole tohtinut pohtiakaan. Usko pois, sinusta saattaa olla niihin!

Luova lista
Jos murheet muhivat pääkopassa, luovuus on poikkeuksetta karkuteillä. Koetapa laatia "Hyvästit näille ajatuksille" -lista. Kun kirjaat paperille kaikki tarpeettomasti kiusaavat ajatuksesi, pääsi saa tilaa uusille, kukaties auvoisemmille aatoksille.

Lähde: Sasha Cagen: To-do List

Kuva: sxc.hu