lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kuin saunalyhty

Illalla puoli yhdeksältä sammuvat sitten valot. Pimeys kestää tunnin.

Tänään vietetään Earth Hour -tapahtumaa, johon on ilmoittautunut mukaan jo yli 400 kaupunkia eri puolilta palloamme. Tempauksella tahdotaan kiinnittää päättäjien huomio ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin ongelmiin.

Valon kaupunkina tunnetussa Pariisissa Earth Hour sammuttaa valot useista kuuluisista maamerkeistä. Illalla pimenevät esimerkiksi Eiffel-torni, Notre Damen katedraali ja Elysée-palatsi.



Muita maailmalla pimeneviä rakennuksia ovat muun muassa Rio de Janeiron Kristus-patsas, Cape Townin Table Mountain, Sydneyn oopperatalo ja Ateenan Akropolis.

Suomessa tapahtumaan osallistuu 94 kuntaa ja kaupunkia. Helsingissä monet mestat Kauppatorilta Senaatintorille ja Mannerheimintielle sammuttavat ulkovalaistuksensa. Tampereella valot sammuvat Tammerkosken ympäristöstä, keskustorilla kuullaan akustista musiikkia ja nähdään tulishow.


Muista siis sammuttaa valot. Tasan kello 20.30. Niin tekevät kaikki muutkin.

Kuva: www.sxc.hu

Ei kommentteja: