tiistai 24. maaliskuuta 2009

Testasimme: Otsoniterapia

Kärsitkö kenties kevätväsymyksestä? Tervetuloa porukkaan, toivottaa eilenkin kolmen tunnin päiväunet vetäissyt bloggari...

En totisesti tiedä, mikä keväisissä keleissä väsyttää, mutta tiedän, millä väsymyksen voi voittaa - ainakin viikoksi pariksi. Kävin kaksi viikkoa sitten otsoniterapiassa tamperelaisen Honkasen Allan pakeilla. Homma saattaa kuulostaa huuhaalta mutta on kaukana siitä: otsoniterapia on sairaaloissakin suosittu hoitomuoto esimerkiksi Italiassa, Venäjällä ja Kuubassa. Englannin edesmennyt kuningataräitikin suosi otsonia. Ties vaikka hänen pitkän ikänsä salaisuus olisi piillyt siinä... En ihmettelisi oman käsittelyni jäljiltä.

Otsoniterapioita on erilaisia, suonensisäisiäkin, mutta minä hemmottelin itseäni hieronnalla. Alla käsitteli reippaan tunnin verran jalkojeni ja selkäni biopisteitä, öljyn virkaa hoiteli otsonoitu luomuoliiviöljy. Voin kertoa, että tunti puolitoista kului kuin siivillä.

Otsonihoito piristää, täten tapaavat kaikki hoidossa käväisseet tuumata, ja siten sanon minäkin. Oloni oli virkeä, jätin jokapäiväiset päiväunetkin väliin - ensi kertaa kuukausiin! Sain kerrankin aikaiseksi yhtä ja toista: siivosin, leikin lapsen kanssa, lenkkeilytin koiran, lueskelin Stieg Larssonia ja niin edelleen. Vaikutus kesti pari viikkoa. Nyt meikäläistä väsyttää, mutta otsoniterapia odottaakin jo parin päivän päässä. En malta odottaa: hierontaa parempaa hemmottelua ei ole olemassakaan. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Ei kommentteja: